Ei ole paljon ehtinyt tämä päivä vanheta, mutta kummia on jo tapahtunut.
Aamu alkoi iloisella yllätyksellä: meidän uusi kaveri innostui
ensimmäistä kertaa leikkimään! Aira pyöritteli leluhiirtä pitkin lattiaa.
Lelun piipitys herätti äidin, joka nousikin ylös vaikka ulkona oli vielä ihan pimeää.
Parasta tässä oli se, että nyt saimme aamupalaa tavallista aikaisemmin.
Minä söin naudanlihaa Rampen kanssa. Tuukka-veli söi Adan kanssa kanaa.
Aira ei tullut syömään. Sen maha oli täynnä raksuja.
Vähän aamupalan jälkeen soi ovikello.
Meille tuli työpukuinen mies ja sillä oli mukana kolisevat tikkaat.
Rampe heräsi kolinaan ja siirtyi majakan katolta arkun päälle. Siinä se jatkoi uniaan.
Minä en vieraista ihmisistä välitä, mutta eipä minua vain enää nukuttanut.
Nousin ylös haavista ja hipsin miehen perään.
Mies avasi parvekkeen oven ja parvekkeen ikkunan ja nousi tikkaille.
Meidän teltankin mies siirsi paikoiltaan.
Se ei tainnut tietää, että me olimme jo ehtineet ulkoilla
eikä nyt ollut mikään parvekkeellatelmimisaika.
Äiti istui tietokoneella ja komenteli minua. Se sanoi, etten saisi mennä parvekkeelle.
Minä taas ajattelin, että olisin ihan hyvin voinut auttaa työhommissa.
Minähän olisin voinut vaikka vähän kiipeillä tikkailla tai,
jos ei muuta, testata telttaa sen väliaikaisessa paikassa.
No, joka tapauksessa minun piti tyytyä kyttäämään kynnyksellä.
Lopulta mies poistui paikalta. Siirryin takaisin haaviin haaveilemaan.
Ada tuli viereen kiipeilytelineen katolle eikä edes sähissyt.
Tuukka meni Rampen viereen nukkumaan ja Aira rapisteli sängyn alla.
Jos minusta tulee isona joku kissaa kummempi, niin työmies!
Sen minä olen tänä aamuna päättänyt.
TOUKO
Päiväunilla: Tuukka, Rampe, minä ja Ada
Aira sängyn alla
Joo kuule, noi äidit on kummallisia aina joskus! meille tuli myös sellainen kiva Lassi irrottamaan kynnyksiä, että äidin olis parempi kulkea ja voi hitsi mitä kaikkea ihanaa sieltä kynnysten alta löytyikään! Vanhaa villaa, puruja ja vaikka mitä hajuja ja sitten sillä Lassilla oli sellainen kiva suriseva laite, jolla se laittoi kiinni ne laudat, joiden alle jäi sitten ne villatkin. Ja sitten Äitsykkä TAAS sanoi, että mä en saa leikkiä niillä kiiltä'villä kilisevillä, nauloiksi ja ruuveiksi ne niitä kutsui, on kuulemma teräviä. HÖH sanon minä, kyllä me miehet osataan olla niiden kanssa. mä voisin kans alkaa työmieheksi, niin sitten ainaskin saan omat naulat ja ruuvit. Noi Äidit taitaa olla vähän hössöjä joskus, mutta osaa ne olla kivojakin, ainakin kun antaa nameja. Terveisin Ykä
VastaaPoista