Eläinkokeita: taikaympyrä

ME EMME HYVÄKSY ELÄINKOKEITA,
joten otsikko on harhaanjohtava.

* * *

Ympyrää väitetään ihmekeksinnöksi, joka vetoaa kissaan.

Kissa ei voi vastustaa kiusausta mennä taikaympyrän sisään.

 

artikkeli ja kuvia täällä

 

Niinpä meidänkin lapset joutuivat koekaniineiksi,

mutta kuinkas kävikään...

 

Tuukka tunnisti ympyrän heti naruksi, jolla on monena iltana leikitty.

Niinpä ympyrä oli rikki hetkessä, ja Tuukka odotti saavansa juoksuhetken narun perässä.

 

Toinen yritys: tällä kertaa ympyrä on teipistä tehty ja tiukasti kiinni lattiassa.

 

Tämä ympyrä oli Tuukan mielestä niin huono,

ettei sen kanssa kannattanut tehdä lähempää tuttavuutta.

 

Raimo kävi ympyrän lähellä mutta...

 

...päätti että oma peitto kullan kallis.

 

Adaa ei voisi vähempää kiinnostaa!

 

Touko juoksi ympyrään, teki äkkijarrutuksen

ja hyppäsi teipin yli kuin kyseessä olisi ollut korkeampikin reuna.

Sen jälkeen Touko asetteli etutassut nätisti ympyrään,

mutta peruutti saman tien pois.

 

"Ehkä minunkin on turvallisinta tarkkailla taikaympyrää pienen välimatkan päästä."

 

* * *

 

Mitä tästä opimme? Kukaan meidän kissoista ei mennyt ympyrään.

Aira ei edes käynyt olohuoneessa ja Adakin pysyi monen metrin päässä ympyrästä.

Tuukka rikkoi ensimmäisen ympyrän ja ryhtyi leikkimään.

Toinen ympyrä ei Tuukkaa kiinnostanut ollenkaan.

Raimo kävi metrin päässä ympyrästä mutta löntysti hetken kuluttua peitolleen.

Touko juoksi ympyrän läpi vahingossa, käytti siellä sitten etutassujaan

ja päätyi lopulta parin metrin päähän tuijottelemaan olohuoneen tapahtumia.

 

Joko meidän kissat ovat äärettömän tyhmiä, äärettömän viisaita

tai sitten taikaympyrä ei vain toimi.

Toukon päiväkirja

keskiviikkona 29. lokakuuta, 2014

 



Nyt tuli asiaa!

 

On nimittäin niin, että äiti on saanut pitää minua sylissä joka päivä vähän aikaa,

eikä minulla ole ollut mitään sitä vastaan, vaikka metsäkissa olenkin.

Mutta sitten se sai päähänsä hankkia kesyyntymisestäni

kuvallista todistusaineistoa ja levittää sitä nettiin.

 

Tänään äiti siis otti minut taas syliin, ja nökötin siinä pää häntäni suojissa.

Odotin rapsutuksia. Niitä ei kuitenkaan tullut.

Sen sijaan näin kameran ja minulle tuli äkkilähtö.

Äiti sai maistaa vasenta koukkuani. Täräytin päin leukaa!

 

Äiti luovutti ja päästi minut menemään. Sen leukaan tuli pienen pieni reikä.

Minä pakenin pöydän alle mulkoilemaan.

 

On se sitten tyhmä tyyppi, kuvittelee minun olevan edes vähän kesy, eikä tajua

että minä olen uljas villikissa! Ja jos nyt välillä suostunkin syliin rapsuteltavaksi,

ei se tarkoita, että jonkun pitäisi saada tietää siitä.

Kaikkihan minulle kohta nauravat, Tuukka varsinkin,

jos huomaavat minun pehmenneen.

 

Otin äidiltä luulot pois, ja toivottavasti se älyää tästä lähtien pitää kameran kaukana,

jos aikoo ottaa minut syliin.

 

Terveisin ikivilli Touko

 

edellinen merkintä

Aamuvillissä

Tokihan aamupalan jälkeen avataan parvekkeen ovi ja aloitetaan ralli!

 

Tuukka: Hei! Parvekkeen ovi on auki!

 

Touko: Ainahan se aamupalan jälkeen aukaistaan, tomppeli!

Minä kävin jo ulkona, ja olit siellä äsken sinäkin.

 

Touko: Kuulin, että äiti sanoi jotain! Sanoiko se "Aira" vai "ruoka"?

 

Aira: Se sanoi "Aira", mutta minä en tule pois makuuhuoneesta,

jos pitää ohittaa ihmisiä.

 

Touko: Hyvä on Aira, pysy sitten siellä. Mutta hei, mikä tuolla heiluu!

 

Rampe: Se olen minä. En jaksa leikkiä nyt,

joten jätä häntäni rauhaan, senkin karvapallo!

 

Ada: Tuo noiden lapsellinen säntäily ei jaksa kiinnostaa. Siis EVVK!

 

Tuukka: Hei Ada! Liity leikkiin, pelkuri!

Ada: Mene muualle, musta kissa! Minä en tykkää leikkiä teidän kanssa,

joten et varmasti hyppää tänne!

 

* * *

 

Lopputeksti: Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Touko hyppäsi haaviin nukkumaan, Aira kömpi sängyn alle,

Rampe lönkytti omalle peitolleen, Ada köllähti sohvalle

ja Tuukka oikaisi itsensä tuolille tutkittuaan aikansa kirjahyllyn antia.

Tuukan päiväkirja

keskiviikkona 22. lokakuuta, 2014

 

No niin, nyt ne lähtivät, lomalaiset siis!

 

Me saimme lomalaisten aikana kissankarkkia ja ahventa. Touko näytti lomalaisille,

miten ahvenia pitää käsitellä. Airakin kävi syömässä ja rouskutti ahventa isoon ääneen.

 

Lomalaiset kävivät eilen kissatalolla. Siellä joku täti oli kuulemma sanonut,

ettei tällaisia kaltoin kohdeltuja villikissoja kannata ottaa, koska ne repivät

ihmisiltä silmät päästä. Kun äiti kertoi tämän minulle, olin vähän ihmeissäni.

Emmehän me ole repineet kenenkään silmiä, vähän vain läpätty jos joku on tunkenut

itsensä liian lähelle. Ja kun Airan kummitäti yritti silittää Airaa, Aira löi sitä tassulla.

Pitäähän meidän saada puolustautua. Muuten me olemme kyllä kilttejä ja ihania kissoja!

 

Mutta Aira kyllä tykkäsi kissankarkeista ja nakista, joita se sai kummitädiltään.

Ja Rampe nukkui yöt Airan kummitädin vieressä ja minäkin olin niin rohkea,

että menin oman kummitätini viereen nukkumaan.

 

Ada meinasi stressaantua, koska ei ole tottunut hälinään.

Eilen se kyllä katsoi jääkiekkoa vieraiden kanssa.

Minä olisin halunnut mennä kummitädin kanssa saunaan, mutta se ei päästänyt.

 

Meillä kissoilla ainakin oli ihan mukava loma. Me saimme herkkuja ja meidän kanssa

leikittiin tavallista enemmän. Hauskoin leikki oli valoleikki tänä aamuna,

kun kummitäti heijasti seinälle valon ja me pojat yritimme saada sen kiinni.

 

Sitä paitsi vieraat olivat niin mukavia, että päästivät meidät illalla kaksi

tai kolme kertaa parvekkeelle ja tänä aamunakin ollaan oltu siellä monta kertaa.

Äiti aina valittaa, ettei sinne voi koko ajan mennä, kun on muka niin kylmä.

 

Turvallista kotimatkaa ihanille vieraille ja tervetuloa taas uudelleen!

 

TUUKKA

 

Kummitäti otti tänään kuvan minusta ja Toukosta parvekkeella.

Raimon päiväkirja

sapattina 18. lokakuuta, 2014

On se ihme ja kumma, kun ei ruokahuolto pelaa.

 

Katsos, kun meillä oli juomakilpailu. Joimme viime yönä liki kaksi kupillista vettä

ja nyt mahassa hölskyy. Tavallisesti me juomme vuorokauden aikana

molemmat astiat puolilleen. Olihan meillä syömiskilpailukin,

mutta emmehän me jaksaneet syödä kaikkia raksuja. Vähän jäi astian pohjalle ruokaa.

 

Jälleen kerran vedettiin pitkää tikkua ja herätysvuoro lankesi minulle.

Tuukka ja Touko eivät kuulemma uskalla käydä herättämässä palvelusväkeä,

Airaa ei kiinnosta ja Ada nyt on sellainen, että se ei herätä ketään,

menee vain tyytyväisenä sänkyyn nukkumaan jos saa herätysvuoron.

 

No, minä poika hyppäsin sänkyyn ja hiihdin edestakaisin tyynyjen välissä.

Vastauksena tuhinaa ja kuorsausta... Äiti oli laittanut puhelimensa patjojen väliin,

etten vain tiputa sitä. Se taitaa jo tuntea temppuni.

Oli sentään tuolilla jäänyt kynä ja vihko, joitain muistiinpanoja olivat tehneet.

Ja sainhan minä herätettyä ne, kun tassulla tyrkkäsin kynän ja vihon lattialle.

Ne näyttivät vihaisilta, mutta kumpikaan ei noussut ruokkimaan meitä.

Ei kuulemma ollut ruoka-aika, ja olihan meillä raksuja vielä.

 

Saimmehan me lopulta märkäruokaa ja lisää vettä. Raksujakin saimme,

mutta emme me jaksaneet niitä enempää syödä, eikä vettäkään tee mieli,

ainakaan vielä. Parvekkeella puimme yöllistä kilpailuamme.

En enää ikinä juo niin paljon yhdellä kerralla, mahahan siinä tulee kipeäksi!

Nyt ei jaksa muuta kuin pötkötellä ja huokailla.

 

 

Ai niin, ja kun ruoasta puhutaan, tämä vielä pitää kertoa: kun palvelusväkemme

illalla lähtee jääkiekko-otteluun, me saamme jäädä siksi aikaa herkuttelemaan.

Ajatella, päättömiä ahvenia ilman haisevia sisälmyksiä, ja voi miten niiden pyrstöt

mukavasti rutisevat kun niitä pureskelee! Nam!

 

RAMPE

Toukon päiväkirja

keskiviikkona 15. lokakuuta, 2014

 

Luulin saavani hyvää pullaa,
mutta tarjottiinkin vain kanelirullaa...

* * *

Ihan pakko kertoa teillekin: ärsyttää!

Kahvia kyllä keittivät mutta meille laittoivat vain lisää vettä.

Kahvileipääkin on. Menin totta kai heti kerjuulle, mutta mitä vielä! Pulla oli korvapuustia

ja minä kun en mitään kanelimössöä syö. Tietenkin vain minun kiusakseni valitsivat

tuollaista pahaa syötävää. Siis miksi meidän pitää koko ajan mutustella vain jotain

kissanruokaa. Eivätkö ne älyä ostaa minulle kunnon pullaa!

 

TOUKO

 

 

edellinen merkintä

seuraava merkintä

Adan päiväkirja

tiistaina 14. lokakuuta, 2014

 

Nyt on minun vuoroni kertoa työsedästä. Me kissat olimme päineen kotona,

kun ovi avautui. Touko oli heti eteisessä. Tiedän kyllä, että Touko on pelkuri

toisin kuin minä. Toukoa pelottaa mennä käytävään eikä se ole käynyt siellä ikinä.

Minä sen sijaan olen käynyt käytävässä monta kertaa. Olen myös ollut hissin kyydissä

ja ulkoillut aivan oikeasti. Minulla on omat violetit valjaat.

 

No, työsetä laittoi sitten oven kiinni ja ulkopuolelta alkoi kuulua pauketta.

Vähän ajan päästä palvelusväkemme tuli kotiin. Ne eivät välittäneet paukkeesta mitään.

Pojat pörräsivät keittiössä ja kuuntelivat ihmeissään.

 

Lopuksi työsetä kävi meidän saunassa. Sielläkin se paukutti jotain,

sanoi että kiinnittää listaa. Pojat kulkivat edelleen ympäriinsä ihmeissään.

Minä seisoin makuuhuoneen ovella ja haistelin ilmaa. Eteisestä kulkeutui

outoja tuoksuja. Tuoksui käytävältä ja hissiltä ja syksyltä, eikä minua pelottanut

ollenkaan. Kävin kurkkimassa eteisessäkin mutta ulko-ovi oli kiinni.

 

Kun vieras setä oli lähtenyt, pojat alkoivat leikkiä pahvilaatikoilla.

Rampe yritti mennä Pippurin pieneen laatikkoon. Laatikko repesi entisestään

ja se on nyt ihan rikki. Minä menin nukkumaan.

 

ADA

 

PS. Katsoin eilen sängyssä Salattuja Elämiä. Laitan siitä kuvan alle.

 

 

Airan päiväkirja

sunnuntaina 12. lokakuuta, 2014

Minä olen kissajengin uusin jäsen enkä vielä kunnolla tutustunut kavereihini.

Raimo-niminen kissa on käynyt minua monesti haistelemassa

ja se tuntuu aika mukavalta. Ada sen sijaan vain sähisee.

 

Olen asunut täällä pari viikkoa ja kyllästynyt elämään saunassa.

Nyt olen muuttanut sängyn alle. Välillä nukun kirjahyllyssä pienessä tilassa,

jota kutsutaan yksiöksi. Siellä on kuulemma ennen asunut Kaisla-kissa.

 

Tykkään ulkoilla parvekkeella, mutta se on vähän pelottavaa,

koska tässä asunnossa on ihmisiä. Tänään hiippailin parvekkeelle katsomaan maisemia.

Ulkona näkyi puita ja autoja. Mielenkiintoisinta oli seurata kahta koiraa,

jotka kävelivät parkkipaikan poikki. Toinen koira oli harmaa ja toinen ruskea.

Ne eivät olleet kovin suuria koiria ja niiden menoa oli turvallista seurata korkealta.

Tuukka jahtasi kärpäsiä.

 

Kun olin lähdössä sisälle, äiti seisoi parvekkeen ovella. Sillä oli kamera

ja se otti minusta kuvia. Minä sähisin äidin jalkojen juuressa ja mietin,

uskaltaisinko puikahtaa sisälle. Keräsin rohkeuteni ja vilahdin äidin jalkojen ohitse.

Kipitin suoraa päätä eteiseen ja jäin sinne istuskelemaan. Kun huomasin,

ettei kukaan seurannut minua, menin syömään.

(Ihmiset vähän hymähtelevät ruokailutavalleni, mutta minun mielestäni

on aivan luonnollista nostaa etutassut nätisti kupin reunalle.)

 

Ehkä minä totun ihmisiin, ainakin ne vaikuttavat kilteiltä.

Ne antavat minun olla rauhassa eivätkä yritä silittää tai ottaa syliin. Jos olen kävelyllä,

ne siirtyvät kauemmaksi ja puhuvat nätisti. Sitä paitsi sain tänään kissankarkkia

ja vielä myöhemmin muutaman palan lämmintä jauhelihapihviä.

 

syysterveisin AIRA

 

Minä katselen koiria ennen kuin ne ehtivät kulman taakse.

Tuukka näki kärpäsen.

minä eteisessä

minä syömässä raksuja

Toukon päiväkirja

torstaina 9. lokakuuta, 2014

Ei ole paljon ehtinyt tämä päivä vanheta, mutta kummia on jo tapahtunut.

Aamu alkoi iloisella yllätyksellä: meidän uusi kaveri innostui

ensimmäistä kertaa leikkimään! Aira pyöritteli leluhiirtä pitkin lattiaa.

Lelun piipitys herätti äidin, joka nousikin ylös vaikka ulkona oli vielä ihan pimeää.

Parasta tässä oli se, että nyt saimme aamupalaa tavallista aikaisemmin.

Minä söin naudanlihaa Rampen kanssa. Tuukka-veli söi Adan kanssa kanaa.

Aira ei tullut syömään. Sen maha oli täynnä raksuja.

 

Vähän aamupalan jälkeen soi ovikello.

Meille tuli työpukuinen mies ja sillä oli mukana kolisevat tikkaat.

Rampe heräsi kolinaan ja siirtyi majakan katolta arkun päälle. Siinä se jatkoi uniaan.

Minä en vieraista ihmisistä välitä, mutta eipä minua vain enää nukuttanut.

Nousin ylös haavista ja hipsin miehen perään.

Mies avasi parvekkeen oven ja parvekkeen ikkunan ja nousi tikkaille.

Meidän teltankin mies siirsi paikoiltaan.

Se ei tainnut tietää, että me olimme jo ehtineet ulkoilla

eikä nyt ollut mikään parvekkeellatelmimisaika.

Äiti istui tietokoneella ja komenteli minua. Se sanoi, etten saisi mennä parvekkeelle.

Minä taas ajattelin, että olisin ihan hyvin voinut auttaa työhommissa.

Minähän olisin voinut vaikka vähän kiipeillä tikkailla tai,

jos ei muuta, testata telttaa sen väliaikaisessa paikassa.

No, joka tapauksessa minun piti tyytyä kyttäämään kynnyksellä.

 

Lopulta mies poistui paikalta. Siirryin takaisin haaviin haaveilemaan.

Ada tuli viereen kiipeilytelineen katolle eikä edes sähissyt.

Tuukka meni Rampen viereen nukkumaan ja Aira rapisteli sängyn alla.

Jos minusta tulee isona joku kissaa kummempi, niin työmies!

Sen minä olen tänä aamuna päättänyt.

 

TOUKO

 

Päiväunilla: Tuukka, Rampe, minä ja Ada

 

Aira sängyn alla

 

seuraava merkintä

Ah, laatikoita!

Aivan kuin kissajengillä ei olisi käytössään

pesää, majakkaa tai kiipeilytelinettä...

Niissä nukutaan kyllä,

mutta mieluiten kissat (etenkin veljekset) viihtyvät

pahvilaatikoissa.

 

Touko: Jaha, ei ole isompaa laatikkoa eteisessä tällä kertaa...

 

Touko: Äidin ylioppilaslakki oli maailman parhaassa laatikossa, tässähän on katto ja kaikki!

 

Touko: Kunnon kauneusunet riittävät, kosmetiikkaa ei tarvita.

 

Tuukka: Kuka tämän laatikon kaatoi? En minä ainakaan!

 

Touko: Mokomakin äiti! Taas on laatikkoa puolillaan rojua,

ja minä en meinaa mahtua sekaan!

 

Tuukka: Kaislaa ei näy, mutta Kaislan lelu kylläkin.

Nyt saa mintun tuoksuinen tiainen kyytiä!

 

Tuukka: Jaha, Kaislaa ei vieläkään näy. No, kai se on nyt iltapesun aika...

(Tämä laatikko oli mukana Kaislan leikeissä.

Kaisla oli laatikon sisäpuolella ja Tuukka tai Raimo ulkopuolella.

Reikien kautta oli mukava huitoa kaveria.)

 

Touko: Tämähän on paratiisi! Sitä saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla,

kun löytää pahvilaatikon kirjahyllystä.

 

Tuukka: Lempilaatikossa mahtuu vähän oikomaan tassujakin.

 

Touko: Just Do It. Nukuttaa...

 

Raimo: Minähän en laatikkoon mene!

 

Tuukka: Ja minä en mahdu!

Touko: Tämä on minun lempilaatikkoni, ei sinun tänne tarvitsekaan mahtua.

(Pippuri jyrsi tämän monta vuotta vanhan pahvilaatikon reunat,

mutta edelleen laatikko on kovassa käytössä.)

 

 

Mustavalkoisia kissakasoja

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa,

joten pidemmittä puheitta (ja lyhyillä kuvateksteillä):

 

On harvinaista nähdä kaikki pojat sängyssä yhtä aikaa.

Raimo, Tuukka ja Touko ovat poikkeuksen vahvistavan säännön kannalla.

 

Velipojat huomasivat, että sänky on vielä sijaamatta...

...siispä äkkiä nukkumaan!

 

Touko on saanut korvientauspesun Raimolta

ja nyt loikoillaan sylityksin ihan muuten vain.

 

Tällä kertaa Raimon toimesta on pesty nallen sylissä nukkuva Tuukka.

Pesun jälkeen Raimo ottaa oikeuden nukahtaa Tuukan päälle.

Etualalla loikoilee Touko.

 

Touko lienee sitä mieltä, että Raimo on maailman ihanin kissakaveri,

eikä Raimokaan näytä kärsivän nukkuessaan halaavien tassujen välissä.

 

Tuukka ja Raimo

 

Ex-jengiläinen Pippuri on huomannut,

että Touko tykkää nukkua parvekkeella kissojen oman teltan katolla.

Ei muuta kuin kaveriksi päiväunille!

 

Ruokakin maistuu paremmalta, kun sitä syödään yhdessä.

Tässä iltapalaa nauttivat Tuukka, Raimo, Pippuri ja Touko.

 

Raimo: Kivaa, Touko, kun tulit kaverikseni koppiin!

Touko: Nyt on mukavan pehmeää ja lämmintä. Loikoillaan yhdessä.

 

Välillä nokosia otetaan lattialla maaten.

Raimo on löytänyt lempipeittonsa, mennyt nukkumaan

ja saanut veljekset kaverikseen.

 

Raimo ja Tuukka ovat sitä mieltä,

että voihan ne torkut ottaa myös paljaalla lattialla.

Pääasia lienee, ettei tarvitse olla yksin.

 

Ja lopuksi ollaan Tuukan lempipaikalla pesukoneen päällä.

Hetken kuluttua on Tuukka saanut kolme kaveria.

Raimo, Pippuri ja Touko haluavat yöunille yhteen kasaan.