Meistä tuli Rauhala Gang!

Me ollaan nyt oltu liki pari viikkoa Rauhala Gang (meijän talon nimen mukaan)!

Enää ei olla hämäläisiä, sillä me asutaan niukinnaukin Kymenlaakson puolella.

Muutto oli pelottavaa. Toukoa ja Airaa ei meinannu saaha boxiin ollenkaan,

helpoimpia napattavia oltiin minä (Rampe) ja sänkykissa Ada.

Annaki oli niin tyhmä, että meni nurkkaan piiloon,

ja sieltä se oli helppo laittaa matkustuskuntoon.

Uuvesa paikasa piiloteltiin ensimmäiset tunnit takan ja kaapin välisä.

Sielä oli mukavan lämmintä, ja jopa Ada uskaltautu kissakasaan!

Mää en uskaltanu tulla nurkasta pois ennen ko minut sieltä väkisin kiskottiin...

Tärisin sen jälkeen jonku aikaa, mutta sitte uteliaisuus viimeinki voitti.

 Nyt me ollaan jo ihan konkareita hiisiöläisinä.

 Ada tietty vallotti sängyn heti ensimmäisenä,

ja oli innokkaana mukana asentamasa lamppuja.

Pekka rupes sängyn kunkuksi siinä Adan vanaveesä...

Touko luuli ensin, että pahvilaatikot on kaikki sitä varten.

Onneksi suurin osa laatikoista on nyt purettu,

ja meillä on tilaa juoksennella ympäriinsä.

Me ollaan täälä myös soiteltu pianoa, joskus ihan omatoimisestiki.

 Pekka poltti toisen etutassunsa kuumasa hälläsä.

 Nyt me kaikki tiietään, ettei hällälle oo asiaa ennen ko aamuyöllä,

jollon sen päälle voi mennä ottamaan jälkilämpöjä.

 Aira on laihtunu ja melkeen sen kaikki takut on tippunu pois.

Airan ei siis tarttekaan käyvä elläinlääkärisä trimmattavana.

Seläsä on vielä yks takku, joka on vähä toisesta nurkasta kiinni,

mutta eiköhän seki tipu omia aikojaan.

Mää en oo vielä antanu lupaa kuvata ihtiäni,

mutta ehkä joskus vielä suvaitsen pysyä vähä aikaa paikallani.

Nyt aika menee kavereitten kans leikkimiseen, syömiseen,

lintujen kyttäämiseen ja kaikkeen mukavaan hommailuun.

Esimerkiksi eilen grillattiin makkarin uunisa, ja meki saatiin vähä makkaraa!

Rampe (koko jengin puolesta)

PS. Jos haluat nähä kuvat isompina, klikkaa niistä.

Adan kirje

Hei, minä olen Ada. Moni teistä varmaan tietääkin minut jo. Nyt haluan kertoa tarinani itseni ja kohtalotovereideni puolesta.

Muutin tähän kotiin noin 1,5 vuotta sitten. Sitä ennen asuin kodissa, jossa minusta tehtiin pelokas ja arka kissa. En osannut käyttäytyä oikein. En osannut istua, vaikka käskettiin. En osannut kieriä, en maata, en osannut tehdä tarpeitani oikeaan paikkaan. Minua rankaistiin jokaisesta virheestäni.

Kun muutin uuteen kotiin, valtasin heti sängyn, jonka valtiatar olen vieläkin, ja kuusi kissakaveriani saa tulla sinne ainoastaan minun luvallani.

Ensimmäiset viikon pissasin valtakuntaani. Pesukone oli töissä jatkuvasti ja pesi lakanoita, peittoja ja tyynyjä harva se päivä. Aina pissattuani menin nurkkaan pelkäämään. Odotin läimäytystä myös silloin, kun olin tehnyt tarpeeni pesuhuoneeseen. Ihme ja kumma: pelkäsin turhaan.

Lopulta löysin vessan saunan lauteiden alta. Vielä tänäkään päivänä en käytä kissoille tarkoitettua vessaa. Vessoja on pidetty saunassa lauteiden alla, pesuhuoneessa, jopa makuuhuoneessa... Olen saanut tutustua pelletteihin ja hiekkoihin. Joskus minut on nostettu kissojen vessaan, mutta siellä minuun iskee paniikki. Minuun kuitenkin ollaan suhteellisen tyytyväisiä nyt, kun en enää pissaa sänkyyn.

Olen opetellut käyttämään valjaita, joita käytin jo edellisen omistajan käskystä. Alkuun aloin täristä holtittomasti aina, kun tunsin valjaat ylläni. Mourusin ja vikisin ja painauduin matalaksi kauhuissani. Minua ei kuitenkaan enää komenneltu, ja olen oppinut käymään ulkona. Siellä on paljon ihmeteltävää: on heiniä joita syödä, kiviä jotka pistelevät tassujen alla, on auringon paistetta ja lintujen lauluja, on paljon ihmeellisiä tuoksuja.

Pelkään kissakavereitani edelleen. Joskus haistelemme toisiamme, mutta vain niin, että minä olen saanut tehdä aloitteen. Kerran nukuin Raimon kanssa takapuolet yhdessä, mutta silloinkin minä olin aloitteen tekijä. Syömään uskaltaudun samoille kupeille, sillä siellä kukaan ei kiinnitä minuun huomiota. Jos kaverit yrittävät tehdä minuun tuttavuutta, alan sihistä ja sähistä, ja jos se ei riitä, rääkäisen niin että talo tärähtää.

Pelkään myös ihmisiä. Vain valtakunnassani sängyssä uskallan tuuppia ja puskea heitä, ja samalla päästän kehräykseni valloilleen ja tunnen olevani onnellinen. Muualla väistelen silityksiä ja paijauksia, enkä anna kenenkään koskea minuun.

Minusta on surullista, että minun täytyy pelätä. Kuljen kyllä kotona, mutta aina seinänvieriä pitkin. Kukaan ei saa koskea minuun muualla kuin valtakunnassani. En uskalla edes leikkiä muualla kuin valtakunnassani, mutta siellä kyllä tykkään telmiä: tykkään leikkiä ihmisten kanssa pallolla ja pienellä pehmokoirallani.

Tiedän, että tälläkin hetkellä moni kouluttaa kissaansa lyönnein, huudoin, suihkepulloin ja pelotteluin. Väitän kuitenkin, ettei syy ole koskaan meissä kissoissa, vaan teissä ihmisissä. Emme me ilkeyttämme tiputa astioita ja raatele viherkasveja. Emme me ilkeyttämme pissaa väärään paikkaan. Emme me ilkeyttämme kynsi huonekaluja, emmekä me ilkeyttämme puraise tai lypsä kipeästi.

Moni kohtalotoverini on stressaantunut ja pelokas. Moni kohtalotoverini luulee tekevänsä oikein ja ihmettelee ihmisen reaktiota. Moni kohtalotoverini on häpeissään uskallettuaan nauttia elämästään ja saatuaan siitä moitteita. Moni kohtalotoverini on turhautunut saadessaan liian vähän positiivista huomiota.

Pyydän, että kohtelisit kissaasi sen arvon mukaisesti. Opettele lukemaan kissaasi ja etsi rankaisun tilalle kestävämpi ratkaisu. Vietä aikaa kissasi kanssa, leiki hänen kanssaan, kuuntele mitä hänellä on sanottavaa, etsi syitä ei-toivotulle käyttäytymiselle muualta kuin kissastasi. Takaan, että tämä parantaa sinun ja kissasi välistä luottamusta ja voitte molemmat nauttia toinen toistenne seurasta entistä enemmän!

Toivon, että jonain päivänä voin kirjoittaa uuden kirjeen, jossa voin kertoa olleeni arasta kissasta rohkeaksi kissaksi muuttunut nuori neiti. Siihen voi olla vielä pitkä matka, mutta olen jo aloittanut tuon matkan. Toivottavasti sallit sinunkin kissasi aloittaa sen viimeistään tänään.

Ystävällisin terveisin Ada Arkajalka

Jaajo, Anni ja Perälä, Ou jee!

 

Aiemmin Kissajengi julkaisi tämän kuvan Facebookissa ja Instagramissa.

 

Kuva on myös seikkaillut Lahdessa ja lähikunnissa

auton takalasiin lätkäistynä.

 

Tänään auto suuntasi nokkansa kohti Oulua

Kissajengin kehittelemä mainoslause mukanaan.

Matkaa yhteen suuntaan kertyy YLI 500 kilometriä.

 

Lisäksi auto kiertelee Oulun lähikuntia viikon ajan,

ennen kuin palaa takaisin Lahteen.

 

 

 

 

Hyvää matkaa!

 

Lypsyterveisin ADA, AIRA, RAIMO, TOUKO JA TUUKKA

Eläinlääkärireissu

Tää päivä on ollu ihan kamala!

Yhtäkkiä mut herätettiin kesken päikkäreitten

ja hätisteltiin kuljetuskoppaan.

 

 

Automatka meni ihan hyvin eikä mua ees pelottanu.

Lääkärin ootushuoneesaki oli paljo kahtelemista

ko sielä oli niin paljo koiria.

 

 

Sitte me mentiin lääkärihuoneeseen

ja kaikki kammottavuus alko!

Mää sihisin ja sähisin ja menin nurkkaan piiloon.

Ne laitto mun päälle pyyhkeen ja kuunteli mun hengitystä

ja sitte ne pisti minuun kaks piikkiä.

 

 

Enhän mää siitä paljo rauhottunu

joten ne pisti vielä yhen piikin.

Mää ampasin toiseen nurkkaan ja yritin olla skarppina,

mutta pikkusen mua kyllä väsytti...

 

 

Ko mua alko nukuttaa oikeen kunnolla,
minut punnittiin. Ne totes, että oon lihonu kilon!

Sen jälkeen minut vietiin röntgeniin.

Sinne mää menin hoitajatätin kans kahestaan.

 

Lopulta lääkäri näytti jotain ihme kuvia

ja sano, että epäilee mulla olevan astman.

Hoitaja piikitti minuun vielä kaks piikkiä,

niisä kuulemma oli jotaki lääkettä.

 

Mää nukuin koko kotimatkan.

Ko äiti yritti harjata mua, mää ampasin oitis pystöön

mutta eihän mun jalat oikeen kantaneet.

Mää sain semmosen käsittelyn,

että äiti piti peittoa mun päällä ja harjas mua

ja isä harjas mua ja ajeli mua semmosella isoäänisellä koneella.

 

 

Mää olin sitte niin poikki,

että annoin äitin pitää mua sylisä.

 

 

Ko äiti vihdoin laski mut takasin koppaan

heräilemään, pojat tuli mua rohkasemaan.

Touko ja Tuukka halus heti omia kopin itelleen.

 

 

Rampe kysy, miten mun lääkärireissu meni.

Se sano, että on käyny samasa paikasa iteki

eikä tykänny ollenkaan.

 

 

Mää en jaksanu alkaa rupatella Rampen kans

joten käänsin kylkeä ja jatkoin unia.

 

AIRA

Nisan 14.

Vieraita on riittänyt. Ensin kävi Tuukan kummitäti.

Hänen jälkeen tulivat Airan kummitäti, Raimon kummisetä sekä heidän veljensä.

Tuukan kummitäti lomaili vielä toisenkin kerran ja lähti eilen.

 

Pojat nauttivat Claudia-tädin vieressä nukkumisesta.

Jopa Tuukka vaikutti tajuavan, että kyseessä oli joku aivan erityinen ihminen:

hiuksia haisteltiin ja jaloissa nukuttiin, välillä tultiin reiteen kiinni pötköttämään.

 



 

Nyt on alkamassa pääsiäinen. Kalenterin mukaan on Nisan-kuun 14. päivä.

Tänään on siis seder-aterian aika.

Kissajengin kohdalla se tarkoittaa tuoreita pikkumuikkuja ja kermaa.

 

HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!

YSTÄVÄKIRJA - Aira

nimi: Aira

lempinimi: Airaliina, Muumimamma

ikä: 5-6 vuotta

asuinpaikka: Lahti

karvan ja silmien väri: mustaa, ruskeaa ja valkoista (kilppari), keltavihreät silmät

paras ystäväni: Joku lelu varmaan

lempiväri: oranssi

lempijuoma ja -ruoka: tuore kala ja vesi

idoli: Ehkä Heidi :)

lempimusiikki: kaikki käy

lempielokuva: En katso elokuvia tai telkkaria.

lempikirja: En lue, en edes lehtiä.

harrastukset: Yksinäni leikkiminen, vessan oven takana kyttääminen

minusta tulee isona: Tosi reipas tyttö!

YSTÄVÄKIRJA - Ada

nimi: Ada

lempinimi: Atapata, Bataatti, Emäntä

 

ikä: alle 5 vuotta

 

asuinpaikka: Lahti

 

karvan ja silmien väri: karva on ruskeatiikeri, mahassa, kasvoissa ja tassuissa valkoista, silmissä vihreää ja meripihkaa

 

paras ystäväni: äiti ja isä

 

lempiväri: violetti (mutta ei lila)

 

lempijuoma ja -ruoka: vesi, kissankarkit, dippi

 

idoli: En tiedä, joku ihminen kuitenkin.

 

lempimusiikki: varmaan puhelimen pelien äänet

 

lempielokuva: Salatut elämät -televisiosarja

 

lempikirja: ei ole

 

harrastukset: sängyssä tai saunassa loikoilu, hiippailu

 

minusta tulee isona: hevilaulaja

Raimon päiväkirja

torstaina 1. tammikuuta, 2015

Mua itkettää ja mää mouruan, kattopaaka ko kaikki mun kamuttajat nukkuu

ja mua ei nukuta ja mää haluaisin leikkiä.

Äiti ei löytäny mun palloa eikä veljesten pallot kelpaa mulle ja ko mää yritän juosta
Airan kans, se vaan menee sängyn alle piiloon ja irvistelee mulle sieltä.

 

Ja äiti on vähä vihanen nyt. Ei se mulle oo vihanen ko ihimisille.

Se on ihan pöllö ko se kirjottelee ihimisille, jotka on eri mieltä ko se ite,

ja sitte se on äkänen.

 

Jotku kirjottelee netisä että kissa otetaan huvin vuoksi. Siitä äiti tuli kiukkuseksi.

Meijät on otettu löytöeläintalolta. Pitäsköhän Airaki palauttaa sinne

ko ei siitä oo paljoakaan huvia äitille ja isälle ko se on semmonen sähisijä.

 

Kai meillä ei oo mittään itseisarvoa. Kaikki mitataan sillä,

onko meistä huvia tai hyötyä ihimisille.

Jos elukan voi syyä tai se antaa maitua tai munia, son muka arvokas.
Eikö se sitte muuten oo?

 

Tai että lemmikki otetaan jos siitä on huvia ihimiselle,

vaikka niinkö että meijätki varmaan pitäs pukia hassuihin vaatteisiin

että ihimiset sais nauraa meille. Pöh.

Mua ei ainakaan pujeta mihinkään! Eikä mun kamuttajia!

Me ollaan kissoja ja me ollaan yhtä arvokkaita ko nuo meijän äiti ja isäki

eikä meitä oo luotu sitä varten että me huvitetaan.

 

Onhan niitä kissakahaviloitaki, misä kissat ellää vaan sitä varten

että ihimiset saa käyvä niitä sielä paijaamasa,

mutta onko se mittään kissan elämää oikiasti.

Mää en ainakaan haluais ellää kahavilasa vaan kotona.

Mulla on oma perhe ja kaikilla kissoilla pitäs olla oma perhe,

eikä joutua ellään semmosesa paikasa misä ihimiset vaihtuu koko ajan

ja kaikki haluaa lääppiä ja leikittää ja huvittua.

 

Ilimanko äiti on vihanen, kiukustuuhan täsä iteki.

Me nukutaan ko meitä huvittaa ja syyään ko on näläkä

ja leikitään jos siltä tuntuu. Välillä äitiä ja isää naurattaa ja välillä ei.

Sitä paitsi monesti tuntuu että mehän täälä ollaan kunkkuja ja kuningattaria

ja äiti ja isä kuuluu palveluskuntaan,
ja että ne on enemmän meitä varten ko me niitä varten.

(Äiti tosin luki netistä aika vasta jutun kissasta,

joka aiottiin tappaa vaan siks että se oli teheny naarmuja

johonki kalliiseen nahkasohvaan.)

 

Löytöeläintalolla on paljo eläimiä, joista ei oo ollut tarpeeksi huvia jolleki.

(Meijän Ada on yks poikkeus... Siitä oli sen entisesä kojisa niin paljo huvia ihimisille,
että eläinsuojelutätien oli pakko hakia Ada pois, ko se kärsi liikaa.)

Toivotaan, että kaikki löytää äkkiä semmosen kojin,

jos niitä rakastetaan semmosina ko ne on, eikä kukkaan ennää kiusaa niitä.

 

Ne, jokka luulee että löytökissat raapii ihimisiltä silimät päästä, on vääräsä.

Mun äitillä on edelleen kaks toimivaa silimää ja isällä kans,

vaikka mää kyllä pari viikkoa sitte vahingosa raapasinki

äitin silimämunaan naarmun, ko unisaan venyttelin sen tyynyllä.

(Silimä itki itekseen yhen päivän ko oli niin kipiä mutta on se jo parantunu.)

 

Mun mielestä semmonen ihiminen ei oo tekopyhä,

joka antaa mun olla mää eikä halua herättää mua kesken unien

tai pukia mua pöljiin vaatteisiin tai kiskoa mua kylpyammeeseen

vain koska on niin hauska katsoa ko mää räpiköin.

 

 

RAMPE