Minä olen tällainen puolipitkäkarvainen pojannassikka.
Tältä näytin viime keväänä! Komeaa partaa piti leikata
ja kiskoin sitä itsekin irti, koska se oli niin pahasti takussa.
Aivan kamalaa! Eskimolaatikossa mökötin ja mietin,
olenko enää kunnon mies, vaikka komea parta onkin poissa.
Kun uusi parta alkoi kasvaa, kaulaa kutitti maan perusteellisesti.
Toisaalta kesällä oli mukava nautiskella auringosta
ilman valtavaa partaa.
Jossain vaiheessa unohdin partakarvani kokonaan.
Ei enää nolottanut olla Touko pienellä parralla.
Tässä kuvassa tutkin äidin uutta laukkua.
Sitä paitsi näin syksyn myötä parta on alkanut uudelleen kasvaa...
Toivottavasti parrasta tulee yhtä komea kuin viime talvena,
ilman takkuja tietenkin!
Tässä kuvassa minulla on komea parta, oikeastaan leijonanharja.
Minä olen huipulla, Tuukka-veljeni kurkistelee kopista
ja Rampe makaa kiipeilytelineen lattialla.
Moi Touko! Ihan hyvän ajankohdan olet parrankasvatukselle valinnut, nythän on Se Miesten Kuukausi, Movember! Meillä kävi Mamma jossain terkkarissa, mutta tuli pian takaisin ja sillä välin olivat työmiehet Lassi ja sen kaveri tulleet rakentamaan pihaa ja laittamaan poistettujen kynnysten loppuja listoja. Eika Mamma TAASKAAN antanut mun ottaa edes yhtä ruuvia ja leikkiä sillä, kyllähän minä nyt olisin osannut varoa! Hassuja nuo Mammat ja Äidit, aina huolehtimassa jostain. Mutta kyllä minä vielä joskus saan niitä ruuveja ja muita, pitää vaan miettiä tarkka suunnitelma. Terkkuja kaikille lähettää Ykä ja muut
VastaaPoistaMammat ja äidit ovat vähän turhan ylihuolehtivia, se on totta. Kyllä minulla on kohta taas komea parta! Annoin isän tänään harjata minua. Jospa niitä takkuja ei tulisi tulevana talvena ja saisin pitää partani! (Luulen, että Rampekin pitää minusta enemmän parrakkaana.) Terveisin Touko
Poista